Lempeän Sylin taustalla puuhaa Inkamaari. Kotoisin olen Lapista ja sieltä olen reilu 10 vuotta sitten muuttanut Ouluun kätilöopintojen perässä. Tänne olen tehnyt juurrutusta puolison ja kolmen ihanan lapsen merkeissä.
Ensikosketukseni vyöhyketerapiaan tuli paikallisen kätilöyhdistyksen koulutuksessa, jossa opeteltiin perinteistä refleksologiaa raskauden ja synnytyksen näkökulmasta. Tuolloin jo mietin vyöhyketerapian opiskelua, mutta uskallus ei vielä riittänyt. Tunnevyöhyketerapia tuli elämääni juuri oikeaan aikaan kolmisen vuotta sitten. Voisi sanoa, että oli hukannut itseni arkeen ja äitiyden suorittamiseen. Omaa identiteettiäni määrittivät muiden toiveet ja yleiset oletukset siitä, kuinka elämää tulisi suorittaa. Pikkuhiljaa tunnevyöhyketerapian avulla pääsin käsiksi siihen, kuka olen ja että saan olla sitä mitä itse haluan.
Päätös tunnevyöhyketerapian opiskelusta taisi sekin tulla hoitopöydällä maatessani. Olin ennen sen kertaista käyntiäni miettinyt, että olisikohan minusta opiskelemaan tunnevyöhyketerapiaa. Osaisinko siten hoitaa myös toisia? Melkein heti hoidon alkupuolella tunnevyöhyketerapeuttini kysyi, olenko ajatellut, että opiskelisin itsekin terapeutiksi. Olinhan minä. Opiskelutaival on edelleen hieman kesken, mutta valmistuminen häämöttää jo tämän vuoden lopussa. Itsetutkiskelun matkalle lähdin rohkeus ja rehellisyys matkaeväinä. Matka jatkunee elämäni loppuun asti, mutta matkanteko itseni kanssa on nykyään valoisampaa.
Lempein terveisin,
Inkamaari